Koira, koira, koira

Koska meidän koira on mun uusi paras ystävä, terävähampaisin vihollinen ja tehokkain personal trainer, niin kirjoitellaanpa koirajuttuja.

Tänne muutto olisi varmasti ollut kamalampaa, yksinäisempää, rauhallisempaa, vähäverisempää ja kivuttomampaa, tylsempää, värittömämpää ja vähäliikuntaisempaa, jos ei olisi päätetty ottaa koiraa. Koiran hankkiminen on ollut vain ajan kysymys, sillä riippuihan Aaronin mahdollisuus päästä kanssani seuraaville treffeille täysin hänen vastauksestaan ’kissat vai koirat’ -kysymykseen. Vastaus oli puolueeton eli väärä, mutta olin hieman humalassa, niin en onnekseni välittänyt siitä. Joka tapauksessa, koirista on keskusteltu ensimmäisestä kohtaamisesta lähtien. Kun sitten alettiin puhua Amerikkaan muutosta, niin kiristin Aaronia sanoen, etten muuta ellei meille tule koiraa. Näin oli siis lyöty viimeinen naula koirattomuuden arkkuun.

Olen aina ajatellut tulevan koirani olevan jonkun hylkäämä ja uuden kodin tarpeessa. Kävi kuitenkin niin, ettei akuutin koirakuumeen aikana tietoomme tullut yhtään kotisaarellamme ollutta koditonta koiraa, joten Stoffel tuli meille ihan uutena, yhdeksänviikkoisena karvapallona. Nyt tuolini alla makaa viisikuukautta vanha lötkö, joka on pian vaihtanut purukaluston aikuisten hampaisiin ja on siirtymässä uhmaiästä teini-ikään. Stoffel, Tohveli, Toffe, Stoffe-Poffe, Tohvelieläin… rakkaalla on monta nimeä, joista se tottelee useimpia.

Miltei päivittäin kadun, että otettiin koira epävarmassa tilanteessa, jossa ei taaskaan tiedetä mitä tapahtuu ja milloin, mutta kyse on vain pienistä hetkistä ja silloinkin johtuu yleensä siitä, että koira tekee pentujuttuja, esimerkiksi puree alleista. Eihän elämässä koskaan tapahtuisi mitään, jos odottaisi sitä varmaa hetkeä, ja alan ymmärtää ettei sellaista hetkeä olekaan. Lisäksi tuo piski tuo elämään paljon sisältöä etenkin nyt, kun olen päivät kotona miltei ilman sosiaalisia kontakteja ja viikon kohokohtiani ovat ne päivät, jolloin Aaron on metsän sijaan töissä toimistolla ja tulee kotiin lounaalle. Tälläkin hetkellä Stoffel värittää eloani tuolin alta leijailevien pahan hajuisten koirapierujen muodossa.

On tuo satamahyljettä muistuttava pehmoinen turre aika kiva veijari.