Aamulla on ihana jäädä kotiin ja juoda kotona se toinenkin kahvikupillinen. Voi vielä hetken istua sohvalla ja surffailla netissä, koska aikaa ei kulu työpaikalle siirtymiseen. Siitä sohvalta voi vielä kipaista pyöräyttämään pyykkikoneen käyntiin tai alustaa leipätaikinan, koska ei se vie kuin viitisen minuuttia. Siitä sohvalta ei kuitenkaan ole niin helppo rynnätä avaamaan tekstitiedostoa tai edeltävänä päivänä askarruttamaan jäänyttä artikkelia, koska pää on vielä kotivaihteella. Siksi voikin vielä käyttää koiran pihalla ja ehkä lämmittää mikrossa yhden kupin kahvia. Jossain vaiheessa työinto nostaa päätään, mutta useimmiten siihen menee kauemmin kuin jos matkaisi työpaikalle.
Aloitan henkisen siirtymisen työskentelyyn seitsemältä ja useimmiten havahdun kymmenen aikaan siihen, että hakkaan tietokoneen näppistä kiihkeästi hieltä haisten ja yöpuvussa. Usein en kuitenkaan jaksa vaivautua suihkuun, koska eihän minua kukaan haista tai näe. Onneksi olen oppinut kokemusten kautta ja koiran motivoimana, että mielenterveyteni vaatii myös ulkoilua, joten käyn juoksulenkillä ja sen seurauksena myös suihkussa noin kolme kertaa viikosssa. Hien hajusta ja hiusten rasvaisuudesta päätellen tämä ei ole riittävän usein, mutta se ei edelleenkään haittaa, koska eihän minua kukaan näe.
Eräs kotoa työskentelyn etu on, että tiskivuoret motivoivat kummasti enemmän kuin jos työskentelisi muualla. Kotoa työskentelyn haitta on, että toimisto muodostuu sinne missä on paras valo, mikä meidän nykyisessä asunnossa tarkoittaa ruokapöytää. Toimistokaman ja paperimassan vallatessa ruokapöydän olemme viime aikoina syöneet kaikki illalliset sohvalla.
Tämä on nyt toinen kerta, kun olen muuttanut uuteen paikkaan ja työskentelen kotona. Perustuen näihin kahteen kokemukseen voin todeta, että tämä ei ole paras tapa luoda kaveriverkostoa. Sitä vastoin on onni, jos naapurissa sattuu asumaan toinen kotona työskentelevä. Ensimmäisessä paikassa seuranani oli koko päivän eroahdistustaan uliseva narttukoira. Vihaan sitä koiraa varmaan ikuisesti. Nykyisessä paikassa onni oli puolellani sillä naapurissa asuu mukava puuseppä. Tänään auringon tervehtiessä taivaalta seppä viestitteli josko päiväkävely kiinnostaisi. Kyllähän se nimittäin kiinnosti, koska en ollut puhunut kenenkään muun kuin Aaronin kanssa sitten toissa viikon lauantain ja nyt on sentään taas perjantai! En edes uskalla kuvitella millaista on asua yksin ja työskennellä kotoa. Hassua tämän päiväisessä tapahtumassa oli se, että sain kutsun kävelylle juuri kun olin lukemassa kolumnia kotoa työskentelevästä miehestä. Tarinan mies soittaa hysteerisesti itkien hätänumeroon, koska seinät kaatuivat hänen päälleen. Kävelyn ajoitus ei olisi voinut osua yhtään paremmin.
No comments:
Post a Comment