Syyskuu menikin jo

Syyskuu, oi herranpieksut miten kamalan vauhdikas se olikaan.

Kuukauden ensimmäinen puolikas meni kirjoittaessa rahahakemusta kaksivuotiseen projektiin. Toinenkin puolikas meni kirjoittaessa rahahakemusta kolmevuotiseen projektiin, mutta soppaa hämmensi  lisäksi välaikainen muutto Arizonaan tämän nykyisen tutkimusprojektin vuoksi. Muuta sanottavaa ei sitten viime kuusta olekaan, koska nenä oli kiinni tietokoneen näytössä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Eipäs, kun onpas!

Aaronin vanhemmat olivat meillä kylässä syyskuun alussa. He olivat ensimmäiset vieraamme Amerikan mantereella ja syytä tavallaan olikin, koska huolimatta lukuisista vierailusta Suomen naapurimaahan Ruotsiin silloin kun Aaronin kanssa Suomessa vielä asuimme, he eivät ole koskaan löytäneet tietään meille asti. Ja me ollaan kuitenkin Aaronin kanssa asuttu saman katon alla vissiin puolivuosikymmentä ellei vähän enemmänkin. Nyt voin antaa appivanhemmille kuitenkin synninpäästön - ainakin seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Oli kuitenkin kivaa, että nyt kävivät. Ajettiin Ketchikan päästä päähän eli pohjoisesta etelään kokonaiset 45.1 kilometriä. Syötiin herkullista suklaakakkua, johon tuli 2 dl fariinisokeria, desilitra tai kaksi vahvaa kahvia, pari kanelitankoa, 3 rkl cayanne pippuria, 300 grammaa voita, 300 grammaa suklaata ja 8 kananmunaa. Kakku oli aika jöötiä, mutta ah, niin täydellistä.

Niin ja ennen vanhempien saapumista me ostettiin Aaronin kanssa viiskyt kiloa lohta suoraan kalastajalta. Päässä alkaa heti soimaan Scooterin How much is the fish. No se oli yhteensä 395 yhdysvaltain dollaria. Kun me fileoitiin kalastajan avustamana jättisaalista vastapäisellä perkausasemalla kalojaan putsailleet kalaturistit kysyivät haluttaisiinko me niiden lohien mädit. No totta hitossa haluttiin! Tai Aaron kyllä näytti lähestulkoon vaivautuneelta, kun sanoin turreille niiden just tehneen mun päivästä parhaimman pitkiin aikoihin ja lausuin monia ylistyssanoja ja kiitoksia. Nyt meillä on kuitenkin purkeissa pari litraa omin pikku kätösin erotteltuja lohen mätejä odottamassa talven bliniviikkoja. Niistä taitaa ihan oikeasti tulla useamman viikon pituiset viikot, koska mätejä on aika paljon. Enpä usko, että Aaron enää mädeillä herkutellessaan muistaa kuinka sekaisin sen muija kerran meni kalanperkuuasemalla lähisatamassa.

Mutta siinä sitten olikin se syyskuu.