Takaisin sateeseen...

Viikonloppu oli täynnä retkeilyä sateisessa säässä. Tänään asunnollamme käynyt huoltomies jopa pohdiskeli, että yläkerran naapurista meille valunut vesi voi periaatteessa johtua kovista sateista eli ilmeisesti täällä on satanut enemmän kuin tavallisesti. Asuntomme vesi oli kuitenkin peräisin vain naapurin ylivaluvasta ammeesta eikä siitä sen enempää.

Lauantaina suuntasimme noin tunnin ajomatkan päähän, One Duck Trail –nimiselle patikkapolulle. Tämä retkeilykohde oli nimensä veroinen, koska se todellakin sisälsi vain yhden polun, jota pitkin ensin vaapuimme 350 metrin korkeuteen ja sitten alas. Perselihasteni tuntemusten mukaan kipusimme vähintään 1500 metrin korkeuteen. Aaroninkin perässä pysyminen oli hikistä puuhaa, koska kuntoni ei ole samalla tasolla kuin koko kesän metsässä rämpineellä. Onneksi sain polun vieressä kasvavien suppilovahveroiden keräämisestä syyn pysähtyä sopivin välimatkoin. Ihmetyksen aihetta sain sekä mielettömistä metsistä ja kasveista, että metsässä ja etenkin polun varrella näkyvistä puita, joiden kyljestä oli kuori irrotettu puuta peruuttamattomasti vahingoittamatta usean metrin pituudelta. Kyseessä on kuulemma ”kulttuurin muokkaamat” puut, joista alkuperäiskansa eli joku heimo, jonka nimeä en nyt muista, on ottanut kaarnaa käyttötarkoituksiinsa.

Pettymykseni olen joutunut huomaamaan, ettei näillä maailmankolkilla ruskaa ole nimeksikään. Onneksi vanhat ja toistaiseksi ainoat ystäväni täällä, rahkasammalet, pitävät pintansa ja hehkuvat punaisen ja ruskean sävyissä. Myös rinteen huipulla oli maaruska täydessä hehkussaan. Huipulla oli myös äärimmäisen hienoja lammikoita, jotka eivät olleet puolta metriä syvempiä ja joissa kasvoi lumpeita ja vesiheinää. Näihin lätäköihin aion tutustua joskus tarkemmin. Arvioisin myös maiseman olleen sykähdyttävä, mutta pilvien ja sadesumun takia horisontin sijaan vastassa oli valkoinen seinä.

Sunnuntaina pääsin naapurin koirien kanssa Sandy Beachille, joka sijaitsee melko lähellä Thorne Baytä. En tiedä kumpi oli ihanampaa, hönöillä koirien kanssa rannalla vai nähdä ja kuulla ryhävalaan suihkuttelevan vettä ihan lähellä.

Ensimmäinen viikko saarella on nyt takana. Ennen viikonloppua olin jo vaipumassa epätoivoon, koska ainoat kontaktini olivat Aaron ja internet eikä mikään tuntunut onnistuvan. Viikonloppuna retkeily ja muut aktiviteetit loivat kuitenkin uskoa tulevaan. Kyllä nyt tuntuu, että tästä ihan oikeasti voi selvitä. Etenkin, jos me löydetään jostain koiranpentu, joka etsii kotia.

One Duck Trail

 

Sandy Beach

Last weekend, despite the rain, we were mainly outdoors. Actually, I have started to understand, that the frequent raining mostly forces you to go out despite the rain.

On Saturday we hiked up on One Duck Trail, which basically means first hiking 1100 feet up and then down – on the same trail. It was rather hard to follow Aaron, who has been running in forests throughout the whole summer. Therefore I was glad to get an excuse for frequent stops of the chanterelles groving just by the trail. Close to the trail and further in the forest, you could also see trees with bark peeled of. I was told that they are “culturally modified” trees, and that the bark is removed and used by natives. I was quite impressed. On the top of the trail, we found several rather shallow pools and great Autumn colors on the ground. However, due to the cloudy and rainy weather, we did not see the assumingly spectacular view, but a white wall.

On Sunday we went to Sandy beach, which is approximately half an hour drive from TB. We were accompanied by neighbor’s dogs, who were just perfect. We also heard and saw humpback whale spilling water, which was pretty neat.

Now, after one week at Throne Bay, I am starting to think that there might be a slight chance a survival. Though, in the end of last week I was nearly crying and deciding that I want to get out from here. That was mainly because my only social contacts had been Aaron and internet. Luckily, the active weekend and some contacts from the world outside of our unfurnished apartment, made me feel more optimistic. And for the desperate moment, I just have to remember that Amazon Prime is always there to comfort me.