Eka telttaretki saarella

Viime viikonloppuna mentiin telttaretkelle, joka oli minulle ensimmäinen laatuaan tällä saarella. Samalla se oli myös ensimmäinen yhteinen telttaretki sitten vuoden 2015, koska emme olleet Aaronin kanssa samalla mantereella viime vuonna otollisimman telttakauden aikaan ja saarelle muuton jälkeen synkkenin ja keskityin väikkäriin. Nyt pistettiinkin sitten parastamme.

Nukuttiin lauantaina kotona pitkään ja pakattiin retkikamoja hartaasti, olimmehan hieman pakkauskohmelossa liian pitkän retkeilemättömyyden jälkeen. Yllätykseksemme pakkaamiseen kevään hylkäämisten jälkeen nuivasti suhtautuva herra Stoffel suostui käyttäytymään melko rauhallisesti koko pakkausoperaation ajan. Kenties muiden romppeiden sekaan pinotut luut, viltit ja koiranruot saivat hurtan tajuamaan, että kyseessä on ihan koko perheen retki.

Olemme parin viime viikon ajan kartoittaneet etukäteen hyviä retkikohteita tässä lähistöllä. Ollaan hylätty auto tien laitaan ja patikoitu lyhyitä, mutta jyrkkiä rinteitä laskeutuen ja äärimmäisen haastavia agilityratoja muistuttavien ryteiköjen läpi patikoiden meren äärelle. Tällälailla haravoimalla ja GoogleMapsin ilmakuvien avulla olimme etukäteen paikantaneet melko ison ja suojaisan rannan erään joen lasku-uoman läheltä. Sinne päätimme perustaa leirin.

Seurattiin tuota pienehköä, mutta runsaana virtaavaa jokea rinnettä alas, merta kohti. Aaron tiiraili samalla hyviä kalastuspaikkoja ja minä yritin kuvata ylvästä vesiputousta, jokea reunustavaa vehreyttä ja hienoja rantakiviä, jotka kaikki ovat mahtavuudessaan amatöörikuvaajalle kovin hankalia kohteita.

Rantakivikon lähistöltä, löytyi sopivan tasainen alusta teltalle merisaukkojen (Aaron sanoi, että ne oli kyllä jokisaukkoja) sulkeutuneen pop up -ravintolan lähistöltä. Päättelin tämän kaiken saukon kakan ja simpukankuorien määrästä ja tuoreusasteesta. Laitettiin teltta pystyyn, avattiin viinipullo ja ryhdyttiin valmistamaan illallista. Listalla oli soijaruohetta, tatteja ja lehtikaalia pussiperunamuusin kanssa nautittuna. Lopputulos oli äärimmäisen suolaista, hivenen vatsavaivojen lopputulosta muistuttavan näköistä moskaa, joka kuitenkin sujahti ruokailijoiden mahaan – oltiinhan me päivän aikana tarvottu rinteitä ylös ja alas useampaan otteeseen ja nälkähän sellaisesta tulee. Aaronin kanssa keräiltiin seuraavaksi ajopuista kokko ja koiraa alkoi nukuttaa ihan vietävästi. Koiran nukahdettua viltille me jatkettiin maailman parantamista viinin voimalla. Kylläpä saatiinkin myös tästä Paskasaaresta vähän parempi paikka!

Aamulla eli kello 3.00 korpit alkoivat aamujuoruilun lähistöllä, joka tietysti sai meidätkin hereille. Avattiin teltan ovia ja ihailtiin hetki maisemaa ennen kuin uni sai uudestaan huokuteltua matkaansa. Virallisen ja onneksi myöhemmän herätyksen jälkeen keiteltiin aamupuuroa ja syötiin hapankorppuja (Täältä Paskasaarelta saa ihan oikeita Vaasan Hapankorppuja!). Muutama ryhävalas uiskenteli meidän poukaman ohi.

Olipa oiva telttareissu!

Alla olevien kuvien resoluutio on hyvin alhainen, jotta saisin edes jotain kuvamateriaalia ladattua huonosta nettiyhteydestä huolimatta. Ei se lopputulos vaan ajatus, eikös niin?

Joen vartta ja puskien läpi patikoimme kivikkoiselle rannalle. Vilkutettiin ohi paahtavalle jättiläismäiselle risteilyalukselle, jonka jättitelevisio näkyi hetken aikaa myös meille. Olipa meillä myös hetken ajan myös netti- ja puhelinyhteys, koska aluksen kantama riitti rannalle asti. Huomattiin se tosin vasta seuraavana päivänä, kun nettiyhteydestä ilmoittanut tekstiviesti saapui.

Käytettiin metsätieteiden laitoksen väen lahjoittamaa, jopa näinkin fiinin naisen kuin minun käteen sopivaa kirvestä kuivimpien ajopuiden pilkkomiseen. Kyllä tuli reppukokoinen kirves tarpeeseen - aika oivaltavaa sakkia metsätieteilijöiden joukossa! 

Villi päivä sai pikkukoiran kovin uneliaaksi. Haukkua ei kiinnostanut alkuruinailujen jälkeen edes herkullinen sössömuussi vaan uni painoi silmät kiinni.

Yöllä Herra Stoffel kuuli ääniä ja murisi syvällä rintaäänellään, mutta aamulla horisontissa häämöttävä kirkas taivas pyyhki kaikki öiset pelot myös pikkukoiran mielestä.

Aurinkoa ja maapähkinävoileipää

Käytiin viime viikonloppuna retkeilemässä meiltä luoteeseen päin, Sankar järven lähistöllä. Kahlattiin tuulenkaatojen muodostaman sokkelon läpi merenpoukamaan, jossa evästettiin herkulliset maapähkinävoikkarit ja nautittiin auringonpaisteesta ja sen tuottamasta lämmöstä. Lähistöllä uineet merisaukot ja hylje pitivät meille hienon esitelmän taukomme ratoksi. Stoffelkin piti tunnelmaa yllä yrittäen varastaa ruoat suoraan suustamme. Onneksi pienen koulutussession jälkeen saatiin koira kiltisti pönöttämään välimatkan päässä, mutta kuten kuvista huokuvasta läheisyydestä voi päätellä, on seuraava askel koulutuksessa välimatkan kasvattaminen.

Tänä viikonloppuna on luvassa ensin paljon lunta, sitten hirveän paljon vettä ja väliin mahtuu yhdet autotallijuhlat. Kylläpä on kivaa, kun jotain tapahtuu.

 

Saukon pesä

Saukon kakkaa.

Kasaan

Elo on ollut täällä kohtalaisen hektistä ja harmaata koiran pennun puremattomaksi opettamisen ja väitöskirjan loppusuoralla taistelun kanssa. Kumpikin sattuu tosi kovaa. Lisäksi se loppusuora on aika mutkainen ja ainoastaan minä taidan ajatella, että kyseessä on lopun alku, kun muut osalliset ajattelee kyseessä olevan alun loppu. Marraskuun sateiden ja pimeyden takia en myöskään ole jaksanut kuvata kämppää, luonnonvalossa se olisi antoisampaa. Siksipä kerronkin meidän miltei kuukauden takaisesta retkestä Kasaan-kylään.

Kasaan sijaitsee kahden-kolmenkymmenen kilometrin matkan päässä meiltä, mutta ajomatka kestää reilun tunnin monttuisilla hiekkateillä. Tai siis matka kesti meillä tunnin ja moni maastoauto ohitti meidät, mutta niiden rakenne onkin suotuisampi maastoajoon kuin meidän 80-luvun Saabin. Aaron ei antanut minun napostella kunnolla kotona vaan sanoi, että voidaan syödä perillä kahvilassa. Minulla oli epäilykseni 50 asukkaan kylän kahvilan suhteen ja pelkäsin päivän päättyvän ennen aikojaan minun nälkäiseen kiukutteluun. Kahvila osoittautuikin melko uudeksi ja valoisaksi paikaksi mahtavalla merinäköalalla, jossa kelpasi höräistä kahvit ja nauttia leivokset.Kahvilasta en tietenkään ottanut kuvia, koska olin keskittynyt syömiseen.

Kasaan on inkkarikylä, joten kahvilasta jatkettiin luonnollisesti matkaa toteemipaalupuistoon. Osa toteemeista oli 1800-luvulta, mikä tuntuu aika uskomattomalta paikalliset sääolot huomioon ottaen. Paaluilta aukesi näkymä mahtavalle rannalle, mihin vuorovesi oli tuonut ajopuuta ja kaikkea muuta roinaa ja aarteita. Käveltiin rantaa pitkin ihan niemen kärkeen ja löydettiin sieltä yllättäen isoja lehtipuita, joita ei saarella ole kuin muutamia ja nekin ovat yleensä ihmisten istuttamia (Huom., leppiä on kyllä runsaasti kosteilla paikoilla, mutta niitä ei lasketa). Nämäkin puut olivat selvästi ns. puistopuita, sillä niiden takaa pilkotti hautausmaa maailman kauneimmalla merinäköalalla. Suurin osa haudoista oli 1800- ja 1900-luvun vaihteesta. Hautoja koristi usein risti, mutta joitain koristi myös luonnonläheisemmät koristeet kuten kotka tai lehti, joten pääteltiin hautausmaalle päätyneen kristinuskoon kääntyneiden alkuperäistyyppien.

Palattiin rannalle ja taivallettiin takaisin autolle. Paluumatkalla kerättiin muutama pieni ajopuun pätkä naulakoksi ja ihailtiin kaunista auringonlaskua. Se oli kaunis päivä ja hieno retki. Jos kukaan teistä eksyy saarelle, tänne maailman laidalle, niin mennään käymään Kasaanissa.

 

 

 

 

Life has been rather hectic and gray, since I am trying to teach our puppy to stop biting me, while I am trying to finish the PhD thesis at the same time. Both the biting and finishing hurts a lot. I am also the only one who seems to think, that the thesis is getting closer to its end, while my supervisors likely thinks that this is just the end of the beginning. Due to life and dark, rainy November, I have not even taken any photos of our home even though it is rather cozy now. Therefore, I will tell you about our trip to Kasaan-village, where we visited nearly a month ago.

Kasaan is located on a peninsula, approximately 30 miles from our home, but it takes more than an hour to get there due to the bumpy gravel road. Well, several 4-whealers passed us on that road, so it might just that the structure of 80s Saab is just not suitable for these roads. Aaron discouraged me to eat before leaving home by promising a snack at a coffee place in Kasaan. I had my doubts about the place, and I was nervous that the nice day trip will end up to a symptom called “hunger crankiness”. Luckily, it seems to be possible that an extremely nice coffee place with amazing ocean view exists in a village with approximately 50 inhabitants.

Since Kasaan is a native village, we naturally headed to see the totem pole park nearby after having coffee and pastries. It is quite amazing that some of the poles had remained in one piece for over a century, especially when taking into account the weather conditions in Southeast Alaska. We continued our day with a walk on the beach, which was full of treasures and trash brought by the tides. We walked to the end of the peninsula, where there was an old cemetery. It was definitely a cemetery with one of the most beautiful ocean view.

On the way back to the car, we were able to enjoy of sunset and collect some driftwood, which we used to build a coat hanger. If any of you ever comes here, we will definitely go to Kasaan for a coffee.

Oma paikka

Tiedättehän, miten jokaisella on olemassa joku paikka, jolla on mystisiä voimia. Sinne voi mennä, kun päässä ei liiku mitään tai vaihtoehtoisesti liikkuu niin paljon, ettei meinaa perässä pysyä. Jollekin se paikka voi olla sohvan nurkka tai tosi hengellistyneille tyypeille paikka mielensopukoissa, johon pääsee hengittelemällä oikein. En itse ole päässyt mukaan noihin hengellisiin juttuihin, joten minun paikkani löytyy usein luonnosta. Lapsuuden maisemissa se paikka oli niemen kärki, jota usein isän kanssa tallustin. Helsingissä suuntasin usein tuulettumaan Seurasaareen ja Keskuspuistoon.

Täällä saarella olen käynyt jo useampaan otteeseen Balls Lake –nimisellä järvellä. Tämä,  melko lähellä sijaitseva retkeilyalue, on äärimmäisen kaunis. Se kiertää nimensä mukaisesti Balls Lake-järven, jonka ympärillä on hyvin vaihteleva luonto. Retki alkaa suon reunalta alkavilta pitkospuilta, seikkailee läpi vanhan metsän, yllättää suon hiljaisuuden ja ylittää useamman puron upottavan mutavellin mulskahdellessa jalkojen alla. Olen onnistunut ajoittamaan retkeilyni kauniille päiville, joten mielikuvani tästä paikasta ovat syysauringon lämpimiä.

Viime viikonloppuna käytiin retkeilemässä alueella peräti kahdesti, mikä on aika paljon reitille, joka ei ole kuin kolmisen kilometriä pitkä. Motivaatiota saatiin kuitenkin järvessä uivista taimenista ja kirjolohista (kai ne niitä oli), suolla kasvavista karpaloista sekä syksyn ensimmäisestä kuurasta. Oli huikeaa nähdä vesihöyryn nousevan auringon lämmittämästä maasta ja samalla kahvia kuksasta huikkaillen katsella järven toisella puolella puussa istuskelevaa valkopääkotkaa.

Tuntuu, että olen löytänyt sen oman paikkani täältä.

  

 

 

Everyone has their own special place, which has mystical powers. A place to go, when the head is either empty or so full of thoughts that it is hard to keep track of them. For some people that place may be at home on a couch, and for very spiritual people, perhaps a place in their mind attained by shear persistence and rhythmic breathing. I am not that into spiritual things, therefore I usually go in to the woods to calm down. In my childhood, the place was on a trail passing a river close to my home, and during those twelve years that I lived in Helsinki, I used to go to a few of the several of the parks in the city.

On this island, I have visited Balls Lake –trail quite a few times within these weeks that I’ve lived here. The beautiful lake is located about 20 minute drive from our unfurnished home. Following its name, this trail goes around Balls Lake, and the surroundings of the lake are rich in habitats. The trail starts with boardwalks winding through a bog, continues through an old growth forest, crosses several small streams and makes you dive though several muddy and wet spots.

Last weekend we were twice at Balls Lake, which is quite often for a trail no longer than 1.5 miles. However, we were motivated by the beautiful sunny weather, potential fish catches, cranberries and the first frost on the ground on this autumn. It was marvelous to see the steam rising from the frosty soil heated by the Sun, while sipping morning coffee, consuming a fried egg sandwich and observing the bald eagle on the other side of the lake.

I think I have found my place on this island.