Kuusenkerkkäsiirappia

Pari päivää sitten minut valtasi suunnaton epätoivo tämän tuskaisan saarella asumisen takia. Paskasaari. Tunsin niin suurta vihaa tätä paikkaa kohtaa, että harkitsin hylkääväni koiran, Aaronin, 12-hengen Ruska-astiaston sekä aivan uskomattoman hienon ”Tropical peat digger 2011”-pystini. Epätoivoon auttoi tällä kertaa katkeran vihainen facebook-päivitys ja isot itkut sohvalla yön pimeinä tunteina. Tai kyllä mulla valot oli päällä ja kaksi asuinkumppania lohduttamassa, toinen lohduttajista jopa antoi avotassulla lyönnin naamaan minun ryhdistäytymisen toivossa. Siinä samalla päätin, että turhaan täällä blogissakaan yritän kaunistella elämän tämän hetkistä ankeutta. 

Pääasiassahan täällä saarella on ainakin toistaiseksi ihan kamalaa ja kamaluutta tauottaa ne aivan uskomattoman harvassa olevat, mutta silti aivan tajuttoman hienot hetket, jolloin vuoret kylpevät auringossa, koira oppii tempun tai jättää pyynnöstä vastustamattoman herkulliset karhunpaskat syömättä, tai kun tiellä vastaan tallustelee karhu ja tien toisessa päässä näkee kuinka ihan hetki sitten syntynyt bambi ottaa ensiaskeliaan. Sitten toisinaan yllättää ja yllyttää itsensä tekemään jotain uutta, mikä tietenkin aina on siistiä. Koska olen nyt täyspäivänen kotivaimo ja vieläpä fourty-niner eli Alaskan osavaltion asukas, niin olen kunnostautunut sekä keittiössä, tee-se-itse -puuhastelussa, eräjormailussa että keräilykulttuurin harjoittamisessa. Minusta tulee vielä ihan kunnon bush people. Ihan varmuuden vuoksi olen silti säilyttänyt kaikki ihanat vintage silkkapaitani, ehkä vielä joskus pääsen pois tältä saarelta ja voin alkaa käyttäytyä kuin ihminen.

Toissapäivänä, kun oikein otti päähän ja harmitti, ajoin suutuspäissäni keräämään kuusenkerkkiä. Koko keruun ajan manasin tätä paskasaarta enkä edes huomannut kuinka nopeasti sain pari litraa kerkkiä pussin pohjalle. Hieman jo tyyntyneenä saapastelin takaisin autoon, starttasin meidän 90-luvun Saab ysisatasen ja ajoin pirun kuoppaista hiekkatietä takaisin US Forest Servicen ghettoon (piakkoin niitä kuvia meidän HOAS:in perheasuntoja muistuttavasta asunnosta).

Kotona nakkasin kerkät likoamaan yön yli ja seuraavana päivänä keittelin niitä pari tuntia, lisäsin sokeria (liian vähän) ja keitin liemestä siirappia. Koska olin erheellisesti punninnut sokeria yli puolet liian vähän kuin oli tarpeen, niin siirappikertymäni oli hyvin minimaalinen ja lisäksi lopputulos oli yhtä löysä kuin mun moraali sinkkupäivinäni. Tein makukokeluja keittämällä yhden tavallisen ja yhden inkiväärillä höystetyn satsin ja kumpikin olivat oikein hyviä. Huomenna aion kerätä lisää kerkkiä, jotta saadaan siirappia lisää sekä omaan käyttöön että lahjuksiksi täkäläisille sukulaisille. Te armaat siellä Suomessa voitte huokaista nyt helpotuksesta, koska en todellakaan aio lähettää teille yhtään purkkia tuota ruskeaa mönjää, sillä ei se nyt niin herkullista ollut.

Tällä ohjeella väänsin siirapin kasaan. Sokeria kannattaa laittaa ihan ohjeen mukaisesti.

Kuusenkerkkäsiirappi

2l kuusenkerkkiä

2l vettä

1kg sokeria

3tl vaniljasokeria (jätin laittamatta, koska vanilja on tylsää)

1-2rkl raastettua inkivääriä (valinnainen)

Liota kerkkiä yön yli. Nakkaa liotetut kerkät ja 2l vettä kattilaan ja keittele pari tuntia. Kaipa niitä kerkkiä voisi keitellä myös liotusvedessä, en tiedä. Siivilöi keitinvesi (n. 1 litra jäljellä alkuperäisestä vesimäärästä) talteen, nakkaa kattilaan ohjeenmukaisen sokerimäärän kanssa ja keittele kasaan parisen tuntia. On olemassa joku vesitesti, jolla siirapin voi todeta olevan valmista.  Testin mukaan keittämäsi mönjä on siirappia, jos se jää kellumaan veden pinnalle. Mene ja tiedä, en kokeillut, koska luotin silmämääräiseen arviointiin. Suosittelen kuitenkin käyttämään vesitestiä ja laittamaan sitä sokeria riittävästi, jotta saa aikaan siirappia eikä minimaalista määrää ruskeaa ja vähäsen jäykkää litkua.

Purkkien sterilointivaiheessa minulla oli vielä mahtipontiset kuvitelmat siirappitehtaani tuottaavuudesta, joten sujuvasti kiehauttelin, lämmittelin ja puunasin toistakymmentä pikku purkkia. Lopputulos oli siis vajaa kaksi purkkia löysää siirappia. Testattiin siirapin makua vielä eilen mojiton sekaan sujautettuna. Mojito oli huonoin koskaan juomani, mutta ensimmäinen ja tähän astisista paras paskasaarella nauttimani. Vika ei ollut siirapissa vaan kaikessa muussa. Vielä on pitkä matka drinkkimestariksi

Siirapin lisäksi kokeiluun menee kuusenkerkkäuutosvodka eli kerkkiä viinakaupan halvimpaan vodkaan upotettuna (alla tölkityskuvassa). Vodka menee makustestiin parin viikon päästä.