Muutto

Long time no see...

Viime postauksen jälkeen olen ja koko meidän lauma on riutunut, mutta myös vapautunut monista kahleista ja saanut tilalle vapauksia.

Merkittävin asia tämän blogin kannalta on modeemi, joka tuo meidän internetyhteyden ainakin modernille aikakaudelle vuoteen 2009. Modeemin mahdollisti muutto Ketchikaniin eli Kaakkois-Alaskan Kouvolaan (kaupungit painivat ulkonäkönsä puolesta samassa liigassa).

Viime kerran blogin päivittämisen jälkeen tapahtui paljon, mutta tapahtuneen voi tiivistää vaikkapa seuraavasti:

Vuosi saarella tuli täyteen syyskuussa 2017. Juhlavuosi eskaloitui lokakuussa hermoromahdukseen, jolloin itkin muun muassa keittiön lattialla, autossa, sängyssä, lauantaiaamuna, keskiviikkoiltana ja perjantaina. Loppuajat saarella tein töitä Thorne Bayn postissa ja huoltomasemalla, mikä toi miellyttävää tarpeellisuuden tunnetta elämään. Ristiriitaisesti se tuntui samalla pohjanoteeraukselta, koska ei sitä juuri tohtoriksi väiteltyään ja sitä seuraavassa "mikä minusta tulee isona" -kriisissä välttämättä haluaisi käännellä hodareita ja jakaa täysin järjetöntä määrää mainoslehtisiä ihmisten postilaatikoihin. Ei vaikka saisikin kutsua itseään The Post Masteriksi tai tökkiä asiakkaana käyviä Trumpin kannattajia korostamalla omaa maahanmuuttajastatustaan.

Tämä vuosi on kuitenkin ollut kaikin puolin muutamaa edeltäjäänsä valoisampi. Alkuvuodesta sain rahoitusta omaan postdoc-projektiin Suomen Kulttuurirahastolta, joka on varmasti ainut joka tähän projektiin tällä hetkellä uskoo. Tutkimuksen aiheesta enemmän joskus, kun homma on edes jotenkin hallussa. Paljastettakoon kuitenkin, että projekti on alkanut äärimmäisen kankeasti todella huonon ajankäytön suunnittelun takia sekä miltei vuoden oleskelu tutkimuksen ulkopuolella, minkä takia tieteen tekemiseen (=perseellään tietokoneen edessä istumiseen) vaadittavaa pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä on harjoiteltava uudestaan. Tällä hetkellä sinnikkyyttä on kahdentoista minuutin verran ennen kuin facebook rävähtää auki. Projektin alun aikataulua ovat vääristäneet myös mainittu urani TB:n asiakaspalvelun kultatyttönä, puolentoista kuukauden pituinen matka Suomeen sekä nyt viimeisenä sähäkkä muutto Ketchikaniin. Valoisin ja varmasti pitkäkestoisin ilon aihe, joka myös auttoi meidät pakoon saarelta, on Aaronin uusi työ. Aaron haki ja sai työn, joka vapauttti hänet perusmetsässä rämpimisestä täyspäiväiseen toimistotyöhön. Vajaan kuukauden osittaisen ja kolmen päivän kokoaikaisen työskentelyn perusteella Aaron näyttää viihtyvän uudessa työssään huomattavasti entistä paremmin, sillä hän kertoo ensimmäistä kertaa aikoihin työstään hymyillen ja innostuneesti. Uusi pesti tarjoaa Aaronitsulle uusia haasteita, hiljaisen toimiston sekä varmasti myös enemmän etenemismahdollisuuksia. Hyvä Aaron!

Muutto Ketchikaniin, joka sijaitsee maantieteellisesti mitättömän 45 kilometrin ja seitsemän tunnin matkustamisen, mutta henkisesti valovuosien päässä saarelta, oli varsin rivakka. Maaliskuun puolivälissä Aaron sai tietää työstään, viikon päästä meillä oli jo asunto vaikka sen piti olla miltei mahdotonta, sitten lähdin Suomeen ja lopullisesti me muutettiin viisi päivää mun Suomesta paluun jälkeen. Huolimatta siitä, että Aaronin firman kustantamat muuttopojat pakkasivat ja muuttivat omaisuutemme, tämä oli fyysisesti tähän astisen elämäni raskain muutto. Onhan se tietysti ihan saavutus, että yhdentoista tunnin aikaeron rasittaessa ja poskiontelotulehduksen jyllätessä saa eroteltua muuttokuormaan kuuluvat ja kuulumattomat asiat, siivottua ja puunattua entisen asunnon samalla hyvästellen hyviksi kavereiksi muodostuneita ihmisiä sekä purettua kahdentoista hengen Ruska-astiaston, johon kuuluu pataa, kippoa ja kuppoa niin perhanasti. Tajusinpa myös hamstranneeni yhteensä 15 samankokoista Marski-lasia, joka täydentää kivasti kaapeissamme majailevaa noin kuutta muuta vähintään kuuden hengen lasisettiä. Kenties meille vielä joskus tulee vieraita, jotta päästään kohottamaan kuohuviiniä, valko- ja punaviiniä, GT:tä sekä muita virvoitusjuomia. Alkakaapa te kolme lukijaani jo katselemaan lentolippuja!

Epäilen muuton muuttuvan todeksi vasta jonkin ajan kuluttua kunhan kroppa tointuu ja mieli alkaa tehdä pesäeroa Alcatraziin. Edessä on uusi moderni elämä, johon kuuluu internet ja ainakin ensi vuoden huhtikuuhun asti myös töitä mielenkiintoisen tutkimusprojektin parissa. Aaronillahan oli ja on vieläkin ihan vakipesti saman puljun hallussa eli siitä ei huolta toistaiseksi. Kyllä kannatti muhia vuosi ja yhdeksän kuukautta paskasaarella.

-Mari

ps. Stoffel on vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen iso poika, joka osaa vaikka mitä temppuja ja toisinaan käyttäytyäkin. Mun ja Stoffen lempparitemppu on lelujen piilottaminen, joita Stoffeli voi sitten etsiä. Koira nukkuu sängyssä meidän välissä, on tosi pehmeä ja rakastaa frisbeetä sekä uimista.

Kiirettä pidellyt

Huh, on kuulkaa ollut menoa ja meininkiä vaikka fyysisesti olenkin ollut hyvin pienen ringin sisällä. Viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut paljon miellyttäviä ja vähän epämiellyttäviäkin juttuja.

Paras ja ensimmäisenä mainitsemisen arvoinen asia on, että meillä on ihan oikea koiranpentu! Pennun nimi on Stoffel ja kaveri on nimetty Youtube-videolla esiintynee sankarin mukaisesti (https://www.youtube.com/watch?v=c36UNSoJenI). Stoffel on texas heeler eli australiankarja- ja paimenkoiran sekoitus. Luvassa on toivottavasti useita vuosia tassuhikeä, irtokarvoja ja koiraenergiaa – tosin olen jo pari kertaa uhannut heittää pennun ikkunan läpi Tyyneenvaltamereen ja syöttää Free Willylle sen ollessa ihan riiviö. Energiaa tuosta rotucoktailista ei tule puuttumaan, koska paimenkoirana sen akut ei tyhjene koskaan. Olemme varautuneet loppumattomaan energiaan hankkimalla interaktiivisia leluja, joihin voi jemmata ruokaa hauvan etsiskeltäväksi, sekä kirjat ’101 koiratemppua’ ja ’Agilityä idiooteille’.  Kuten jokaisen koiranomistajan ja vanhemman mielestä, meidän Stoffel on keskivertoa älykkäämpi tyyppi. Kaveri oppi esimerkiksi istumaan, antamaan tassun ja menemään maahan ihan hujauksessa, tosin vielä pitää iskostaa koira tottelemaan käskyä aina sen kuultuaan eikä esimerkiksi keskittymään omaa häntäänsä. Onneksemme koiranpentu kannattaa texasilaisista juuristaan huolimatta demokraatteja. Tämä selvisi äärimmäisen surullisena vaali-iltana, kun Trumpista tuli presidentti. Sinä iltana pienen koiran maha meni ihan kuralle ja me saatiin jynssätä kokolattiamattoja puhtaaksi pari päivää. En koskaan ole ymmärtänyt kokolattiamattoja ja nykyisin arvostan niitä vielä vähemmän.

Viime aikojen ainut epämiellyttävä asia onkin juuri tämän maan uusi presidentti. Suomessa ollessani olisin varmasti ollut yhtälailla järkyttynyt presidentin vaalien lopputuloksesta, mutta nyt vaalitulos kosketti vielä lähemmin, sillä olenhan uunituore maahanmuuttaja Amerikassa. Harmillisesti täällä peräkylässä moni antoi äänensä Trumpille, joten minulla ei ole oikein ollut ketään kenen kanssa purkaa järkytystä. Olen siis kihissyt hiljaa ja yrittänyt ajatella, että kyllähän Suomikin vielä on pystyssä vaikka kävi iso jytky. Ystäväni kertoi minulle Ahtisaaren Martinkin kehottaneen ottamaan ihan iisisti Trumpin suhteen ja katsomaan mitä tuleman pitää. Koska Martti on viisas mies eikä tässä nyt asialle mitään voi tehdä, niin yritän vain hengittää syvään ja toivoa parasta.

Hengittely ja rauhallisesti ottaminen on vihdoinkin mahdollista viihtyisässä ympäristössä. Meidän huonekalut saapuivat pari päivää sitten ja kolmen päivän uurastuksen jälkeen ne ovat löytäneet paikkansa. Kunhan saadaan viimeiset laatikot piiloon ja verhotangot paikoilleen, niin teen kämpästä ennen-jälkeen kuvasarjan. Toivottavasti olen onnistunut taltioimaan asunnon ghettomaisuuden ajalta ennen huonekaluja. Sitä ennen kuitenkin kuvapläjäys Stoffelista, maailman parhaimmasta koirasta. Ensimmäiset kuvat on laivaterminaalista päivältä, jolloin Stoffel oli lentämisestä ja emostaan erottamisesta johtuen ihan sekaisin, mutta tosi rohkea. Viimeinen kuva on tältä päivältä, jolloin Stoffel näki ensimmäistä kertaa elämässään kuuraa. Pieni poika oli ihan ihmessään.

 

 

We have been busy and a lot has happened since last time, and the past two weeks have been full of pleasant and unpleasant happenings.

The most pleasant thing, and thus worth of mentioning first, is that we have a real puppy! His name is Stoffel after a honey badger staring a Youtube –video (https://www.youtube.com/watch?v=c36UNSoJenI). Stoffel is a texas heeler, which guarantees that our life will be full of smell of sweaty paws, dog hairs and endless dog energy hopefully for several years – though, already I have threatened to throw him to the Pacific Ocean for orchids, when he has been a true gremlin. Luckily, we can start to make longer walks and play outside soon more, when he has his vaccines done. That should help to kill some of his energy. We have got also books called ‘101 dog tricks’ and ‘Agility for dummies’ to help to consume some of  the endless energy herding and shepherd breeds have. Naturally, just like every dog owner or parent, we think that our dog is very smart. Actually he must be smarter than an average dog, because he learned to sit, go down and give his paw in a very short time. He is also democratic, which especially I appreciate. We found out his political orientation on the election evening. When it was clear that Trump is the new president, Stoffel's stomach got very upset and we had to spend the rest of the evening washing floors. I have always disliked wall-to-wall carpets, and having a puppy makes me to question their existence even more.

The results of presidential elections, has been the most unpleasant happening during the past couple of weeks. I bet that I would have been shocked also, if living in Finland, but being a fresh immigrant in USA, made me to feel horrified. One could say, that I should keep my mouth shut, because I don’t have a right to vote or it is none of my business to care and criticize, but that is not true. If a president of one of the most powerful countries on this planet, does not believe in human rights, climate change or puts economical issues over any  environmental or other issue, it certainly affects to every single living creature on this planet. Unfortunately, it seems to be a global trend that people are caring less about environmental issues and more about their economic situation. I do understand that it is due to the bad economics and the fear people are feeling towards their own and children’s future. I am afraid of my own economic future too, but there is also the other side of the coin. If ignoring the environmental issues, we will slowly lose our habitat we live at. Another global trend is a decrease in humanity towards people from other countries, where things are likely even worse. The decrease in humanity can be seen as crazy ideas to build gigantic walls to separate wealthy areas from poor ones (No, I do not mean the wall in Berlin) and increasing patriotism or even Nazism, which is rising again in Europe. Haven’t we learned anything from the past? These issues are enormous and there are no easy solutions, but in my hippie socialist mind, I am hoping for a better future. 

But since this is a blog about me, us and TB, we will continue with softer topics. Though, after being so afraid of ecocatastrophe in the previous paragraph, it feels a bit hypocrite to rejoice of finally receiving our stuff to TB. But I do rather spend my sleepless nights worrying for the fate of our planet on a real bed than an air-mattress. After the move was settled, it took just few weeks to get our furniture from Oregon to TB, which is not long at all. The moving truck arrived on last Monday and it took two hours for the movers to carry the stuff inside and almost a week for us to get things organized. After we have managed to hung the curtains and hang up the last things on walls, I will make a before-after –post of our apartment. Before that, enjoy the photos of Stoffe, the best dog in the world.The first photos are from the day, when we got Stoffel. He was afraid and tired after being separated from his siblings and mom and flying from Anchorage to Ketchikan. The last photo is from today, when Stoffel saw frost on ground for the first time.