Muutto

Long time no see...

Viime postauksen jälkeen olen ja koko meidän lauma on riutunut, mutta myös vapautunut monista kahleista ja saanut tilalle vapauksia.

Merkittävin asia tämän blogin kannalta on modeemi, joka tuo meidän internetyhteyden ainakin modernille aikakaudelle vuoteen 2009. Modeemin mahdollisti muutto Ketchikaniin eli Kaakkois-Alaskan Kouvolaan (kaupungit painivat ulkonäkönsä puolesta samassa liigassa).

Viime kerran blogin päivittämisen jälkeen tapahtui paljon, mutta tapahtuneen voi tiivistää vaikkapa seuraavasti:

Vuosi saarella tuli täyteen syyskuussa 2017. Juhlavuosi eskaloitui lokakuussa hermoromahdukseen, jolloin itkin muun muassa keittiön lattialla, autossa, sängyssä, lauantaiaamuna, keskiviikkoiltana ja perjantaina. Loppuajat saarella tein töitä Thorne Bayn postissa ja huoltomasemalla, mikä toi miellyttävää tarpeellisuuden tunnetta elämään. Ristiriitaisesti se tuntui samalla pohjanoteeraukselta, koska ei sitä juuri tohtoriksi väiteltyään ja sitä seuraavassa "mikä minusta tulee isona" -kriisissä välttämättä haluaisi käännellä hodareita ja jakaa täysin järjetöntä määrää mainoslehtisiä ihmisten postilaatikoihin. Ei vaikka saisikin kutsua itseään The Post Masteriksi tai tökkiä asiakkaana käyviä Trumpin kannattajia korostamalla omaa maahanmuuttajastatustaan.

Tämä vuosi on kuitenkin ollut kaikin puolin muutamaa edeltäjäänsä valoisampi. Alkuvuodesta sain rahoitusta omaan postdoc-projektiin Suomen Kulttuurirahastolta, joka on varmasti ainut joka tähän projektiin tällä hetkellä uskoo. Tutkimuksen aiheesta enemmän joskus, kun homma on edes jotenkin hallussa. Paljastettakoon kuitenkin, että projekti on alkanut äärimmäisen kankeasti todella huonon ajankäytön suunnittelun takia sekä miltei vuoden oleskelu tutkimuksen ulkopuolella, minkä takia tieteen tekemiseen (=perseellään tietokoneen edessä istumiseen) vaadittavaa pitkäjänteisyyttä ja sinnikkyyttä on harjoiteltava uudestaan. Tällä hetkellä sinnikkyyttä on kahdentoista minuutin verran ennen kuin facebook rävähtää auki. Projektin alun aikataulua ovat vääristäneet myös mainittu urani TB:n asiakaspalvelun kultatyttönä, puolentoista kuukauden pituinen matka Suomeen sekä nyt viimeisenä sähäkkä muutto Ketchikaniin. Valoisin ja varmasti pitkäkestoisin ilon aihe, joka myös auttoi meidät pakoon saarelta, on Aaronin uusi työ. Aaron haki ja sai työn, joka vapauttti hänet perusmetsässä rämpimisestä täyspäiväiseen toimistotyöhön. Vajaan kuukauden osittaisen ja kolmen päivän kokoaikaisen työskentelyn perusteella Aaron näyttää viihtyvän uudessa työssään huomattavasti entistä paremmin, sillä hän kertoo ensimmäistä kertaa aikoihin työstään hymyillen ja innostuneesti. Uusi pesti tarjoaa Aaronitsulle uusia haasteita, hiljaisen toimiston sekä varmasti myös enemmän etenemismahdollisuuksia. Hyvä Aaron!

Muutto Ketchikaniin, joka sijaitsee maantieteellisesti mitättömän 45 kilometrin ja seitsemän tunnin matkustamisen, mutta henkisesti valovuosien päässä saarelta, oli varsin rivakka. Maaliskuun puolivälissä Aaron sai tietää työstään, viikon päästä meillä oli jo asunto vaikka sen piti olla miltei mahdotonta, sitten lähdin Suomeen ja lopullisesti me muutettiin viisi päivää mun Suomesta paluun jälkeen. Huolimatta siitä, että Aaronin firman kustantamat muuttopojat pakkasivat ja muuttivat omaisuutemme, tämä oli fyysisesti tähän astisen elämäni raskain muutto. Onhan se tietysti ihan saavutus, että yhdentoista tunnin aikaeron rasittaessa ja poskiontelotulehduksen jyllätessä saa eroteltua muuttokuormaan kuuluvat ja kuulumattomat asiat, siivottua ja puunattua entisen asunnon samalla hyvästellen hyviksi kavereiksi muodostuneita ihmisiä sekä purettua kahdentoista hengen Ruska-astiaston, johon kuuluu pataa, kippoa ja kuppoa niin perhanasti. Tajusinpa myös hamstranneeni yhteensä 15 samankokoista Marski-lasia, joka täydentää kivasti kaapeissamme majailevaa noin kuutta muuta vähintään kuuden hengen lasisettiä. Kenties meille vielä joskus tulee vieraita, jotta päästään kohottamaan kuohuviiniä, valko- ja punaviiniä, GT:tä sekä muita virvoitusjuomia. Alkakaapa te kolme lukijaani jo katselemaan lentolippuja!

Epäilen muuton muuttuvan todeksi vasta jonkin ajan kuluttua kunhan kroppa tointuu ja mieli alkaa tehdä pesäeroa Alcatraziin. Edessä on uusi moderni elämä, johon kuuluu internet ja ainakin ensi vuoden huhtikuuhun asti myös töitä mielenkiintoisen tutkimusprojektin parissa. Aaronillahan oli ja on vieläkin ihan vakipesti saman puljun hallussa eli siitä ei huolta toistaiseksi. Kyllä kannatti muhia vuosi ja yhdeksän kuukautta paskasaarella.

-Mari

ps. Stoffel on vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen iso poika, joka osaa vaikka mitä temppuja ja toisinaan käyttäytyäkin. Mun ja Stoffen lempparitemppu on lelujen piilottaminen, joita Stoffeli voi sitten etsiä. Koira nukkuu sängyssä meidän välissä, on tosi pehmeä ja rakastaa frisbeetä sekä uimista.

Lupauksia hengittämisestä

Uutta vuotta on koettu jo pari viikkoa ja miltei saman ajan on tämä blogiteksti muhinut tiedostossa julkaisuaan odottamassa. Koska sisältö toimii vieläkin, niin jauhetaanpa hetki vuodenvaihteesta ja niistä kuuluisista lupauksista, joita en tänäkään vuonna kunnolla tehnyt. En tehnyt ainakaan niitä tyypillisiä joka vuotisia lupauksia, koska tänä vuonna niitä ei ollut tarvetta kierrättää. Paino on nimittäin TB:ssä pudonnut yli sen naistenlehdistä tutun viiden kilon tavoitteen – tosin nyt olen aloittanut massakauden nauttimalla jäätelöä joka ilta ihan vain sen takia, että elämässä pitää olla jotain sisältöä. Paikallinen karamellivalikoima ei kuitenkaan hivele makunystyröitäni eikä täällä voi kunnolla humaltuakaan, koska sitä pubia ei vieläkään ole, joten ei tarvitse lupailla vähentävänsä karkin syöntiä ja alkoholin juontia. Salijäsenyyttä ei myöskään tarvitse hankkia, koska ei täällä ole kuntosalia ja energinen koira muuttuu T-Rexiksi sohvalla maatessaan, joten liikunta tulee ihan vain koiraa ulkoiluttamalla.

Kenties tänä vuonna voisikin siis keskittyä trendikkäästi henkiseen hyvinvointiin. Ihan vain siihen, ettei isän tarvitse kysellä olenko masentunut, kuten edellisen blogikirjoituksen jälkeen kävi. Vaan oikeassahan iskä tietenkin oli. Kyllä viime vuoden loppupuoli oli aika masentava eikä valoa auringonpaisteesta huolimatta näkynyt.

Onneksi tämä vuosi saarella on pääasiassa alkanut paremmin kuin viime vuosi päättyi. Syynä varmasti on, että vietettiin joulu ja välipäivät poissa saarelta ja etäisyyden ottaminen auttaa näkemään lähelle. Joululoma oli kuitenkin melko erilainen kuin haaveilin. Olin jo etukäteen epäileväinen oman sietokykyni suhteen, koska viimeiset pari viikkoa saarella olivat menneet aika synkissä tunnelmissa eivätkä työtkään sen seurauksena oikein edenneet toivottuun tahtiin. Epäilyni osuivat kuitenkin jopa alakanttiin, sillä valmiiksi stressaantunut henkilö ei todellakaan selviä kunnialla tilanteesta, jonka aineksina on puolivuotias vauva, kaksi kissaa ja iloinen koiranpentu, joka on oppinut haukkumaan turhankin tehokkaasti. Oikeastaan oli kuitenkin hyvä, että joululoma tuntui siltä kuin olisi ollut kuusi päivää kuumalla liedellä muhineessa pressopannussa. Sen jälkeen nimittäin oli kiva palata saarelle omaan rauhaan ja kotiin.

Siispä, huolimatta siitä, että vuodenvaihde meni ripuloivan koiran kanssa lentokentillä ja hotelleissa, niin vuoden 2016 viimeiset minuutit menivät oikein mukavasti. Päätettiin Aaronin ja koiran kanssa hotellin sängyllä loikoillen ja Star Trekiä katsellen, että tästä vuodesta tulee tosi hyvä. Sovittiin, että minä harjoittelen syvään hengittämistä ja koira lopettaa puremisen eikä jatka haukkumisen harjoittelua vaan keskittyy tottelevaisuuteen. Aaronin lupaus jäi vähän puolitiehen, koska se ei saanut puheenvuoroa, mutta hiljaa mielessäni pohdin antavani niitä enemmän tänä vuonna. Esimerkiksi viime viikolla käytiin ihan asiallinen keskustelu, jonka seurauksena Aaron päätti, että tekemäni borssikeiton sijaan syödään pakastepizzaa lounaaksi.

Saarelle paluuta helpotti myös tavattoman kaunis talvisää, joka tosin viime viikonloppuna muuttui vesisateeksi. Kauniista talviretkestä, kuitenkin muistona kuvasarja retkeltä, jolloin käytiin Balls Laken retkeilyalueella ja polkujen sijaan käyskenneltiin järven jäällä. Siellä jäällä syntyi ajatus väikkärin otsikosta eli kyllä sekin elämän ankeuttaja hitaasti etenee. Kyllä kuulkaa, ihmisten sielu lepäsi ja koiran jalat kuluttivat loputonta energia määräänsä. Lisäksi mieltä lämmitti taannoin ruokakaupan täti, Trish, joka oli ollut hieman huolissaan, koska ei ollut nähnyt meikäläistä kaupassa pitkään aikaan. Poissaolo teki tästä saaresta enemmän kodin tuntuisen.

Tästä tulee perkeleen positiivinen vuosi. Se alkoikin jo ennennäkemättömän hienosti, kun minusta tuli pienen daamin täti heti vuoden ensimmäisenä päivänä.

Tämä on alku

Olen ollut nyt reilu kaksi viikkoa ja kolme päivää Amerikassa. Siitä olen viettänyt neljä päivää Thorne Bayn kylässä Prince of Wales –saarella. Toistaiseksi tämä sateisen Kaakkois-Alaskan kulma on näyttänyt vain parhaita puoliaan ja aurinko on pakottanut jopa vähentämään vaatteita. Tämä on nyt sitten se ns. uuden alku, hyppy tuntemattomaan tai täydellinen irtiotto, joita lehdissä ja lifestyleblogeissa ihannoidaan. Mieluummin näen tämän kuitenkin vanhan jatkeena, ettei tule mitätöineeksi jo elettyä elämää eikä iske epätoivoisen juureton olo.

Vaikka tarina on klassinen eli muutto miehen perässä, niin toivon silti saavani tähän muuttoon myös toisen klassisen piirteen eli muuton työn perässä. Toistaiseksi minua työllistää onneksi väitöskirjatyö eli en joudu etsimään töitä ns. tuli perseen alla, mutta olen kuitenkin enemmän kuin valmis jo jättämään tuon kirjoitelman siihen ”vanhaan elämään”.

Koska tämä lienee ainakin alkuun ainoa keino partnerin kuormittamisen lisäksi purkaa maastamuuton ja maahanmuuton tuottamia tuntemuksia, niin jatkossa kirjoitelmat sisältävät uusien asioiden hämmästelyä, selostuksia arjen ihmeistä, ikävää, huonoja ja hyviä puolia sekä tietenkin rutkasti luontoa, retkeilyä ja himohamstraamista.

Tämä on tarina keskeltä-ei-mitään eli Thorne baystä.

Well, this is it. "New start" or preferably just the continuance of the old life with a new twist. Thorne bay (TB) is my new hometown and this blog is all about TB, surviving, nature, life of an immigrant, hoarding and hiking.